Nonni.

Täällä sitä ollaan blogihommissa. Olen kirjoittanut internettiin viimeksi yli kymmenen vuotta sitten nettipäiväkirjan muodossa ja tuntuuhan tämä etäisesti tutulta. Toisaalta taas hyvinkin hämmentävältä, kun en oikein itsekään hahmota, kenelle tässä sanojani osoitan. Ehkäpä enimmäkseen kuitenkin itselleni jonkinlaisena työpäiväkirjana.

Tuppaan olemaan vähän altis onnettomuuksille ja niiltä en takuulla välty valokuvaajan urani aikana. Mutta niistä voi oppia! Niin minä itse, kuin ehkäpä joku muukin soheltamaan taipuvainen yksilö, joka aloittelee kuvaajan uraansa. Siksipä onkin järkevää laittaa mustaa valkoiselle, niin voi samalla paneutuen miettiä, miten ensi kerralla välttää kyseisen kuopan tiessä.

Ja koska kuvaan sujuvammin kuin kirjoitan, tämän blogin pääosassa ovatkin valokuvat. Tässä seuraavassa kuvassa on rakas ystäväni. Ihminen, jonka viisautta ja kauneutta ihailen nyt ja aina. Hänen ansiostaan sain ensimmäiset kuvani julkaistuksi pariin suureen sanomalehteen, vieläpä koko aukeaman kokoisena! Kiitos Marjo.