Häät, mikä ihana asia! Vieraana olin viimeksi lapsena, morsiamena noin kymmenen vuotta sitten ja kuvaajana ensimmäisen kerran viime talvena. Eipä siis ihme, että jännitys pisti vähän sukkia pyörimään jaloissa.

Tapasimme kirkolla pari päivää ennen h-hetkeä ja jo siellä sain tunteen, että tämä kaksikko ei vähästä järky. Sellainen yleismaailmallinen rauhallisuus ympäröi heitä ja siihen oli mukava itselläkin köllähtää. Toisinaan olen taipuvainen ylenmääräiseen aktiivisuuteen ja tarpeettomaan sähläämiseen, mutta heidän kanssaan itse hääpäivänäkin sisimpäni täyttyi seesteisyydestä. Pystyt varmaan aistimaan saman tästä kuvasta. Miten tyyni ja luottavainen katse!

Otimme potretit ennen kirkkoa. Sää osui nappiin; tuuli puuskittain ja oli poutaista. Morsiamen helma liehui villisti tuulessa tuoden lennokkaan lisän otoksiin! Silloin tällöin vilahtava aurinko mahdollisti leikittelyn vastavalolla ja pilven taakse joutuessaan se vei kovat varjot mennessään.

Kirkkolle on juhlapaikalta n. puolen tunnin matka. Autossa kuvaillessani matkan tunnelmia, havahduin huomaamaan ettei morsiamen varustukseen kuulunut hääkimppua. Lausuin havaintoni ääneen ja sehän ei ollutkaan asian laita! Kimppu kyllä löytyi, mutta viheliäinen oli unohtunut juhlapaikalle! Ei muuta kuin matkapuhelimella yhteys takana ajavaan autoon ja käsky kääntyä takaisin hakureissulle.

Sitten vaan kirkolle kimppua odottelemaan. Siinä samalla sain hieman lisäaikaa tilannekuville.

Kimppu saapui ja pääsimme tositoimiin! Vihkiminen tapahtui Käylän rajaseutukirkossa, ihanan intiimissä ja luonnonläheisessä paikassa.

Kaikki oli juuri niin ihanaa ja herkkää kuin häissä tunnelmat ovat.  Kirkonportailla tuoretta avioparia odotti kuplasade, joka selvästi oli lasten mielestä tilaisuuden hauskinta antia.

Matkalla juhlimaan pysähdyimme ottamaan parit potretit sulhasen silmiin osuneelle vihannalle koskipaikalle. Tarkka silmäinen kaveri; paikkahan on aivan upea! Luulen, että luokkatoverini valokuvauslinjalta ovat käyneet lintuja kuvailemassa tämän kosken lähistöllä. Samaan aikaan minä join teetä tätini keittiössä kamera ikkunaruudussa kiinni ja tähtäilin laudalle syömään saapuneita tinttejä. Silloin taisi sataa räntää. Tehtävä tuli siis suoritettua omatoimisesti.

Tämä mustavalkoinen valikoitui heidän ehdottomaksi suosikikseen.

Juhlapaikalla vielä maljojen nosto ja koskettava puhe ja siihen päättyi minun työaikani. Toivon heille kaikkea hyvää ja onnellista elämää yhdessä.