Pienenä tyttönä selailin kotimme valokuva-albumeita kerta toisensa jälkeen ja hieman isompana siirryin kameran taakse. Filmiä kului ja hyvä niin; harrastus on kantanut aikuisuuteen asti ja nyt haluan jakaa valokuvauksen ihanuutta kaikille teille!
Minua kiehtoo ihmisten ainutlaatuisuus ja heidän suhteensa toisiinsa. Meissä ja meidän tunteissamme piilee kaikki se kauneus, jota valokuvaajana tahdon välittää eteenpäin. Hetket vaihtuvat toisiin, mutta valokuvien avulla niihin palaaminen on helpompaa.
Olen helposti lähestyttävä, mikä edesauttaa mutkatonta ja mukavaa työskentelyä. Vahvuuksiini kuuluvat muunmuassa hyvät sosiaaliset taidot ja tilannetaju. Pyrin löytämään tuoreen kuvakulman asioihin ja kiinnitän erityistä huomiota sommitteluun sekä valon eri olomuotoihin.
Olen syntynyt Kuusamossa ja käynyt Helsingissä ilmaisutaidon lukion. Sieltä siirryin työskentelemään kasvavaan grilliyritykseen Porvoossa ja vuosien saatossa saimme mieheni kanssa kaksi ihanaa lasta. Kaipuu Kuusamoon iski melko voimakkaasti ja niinpä muutimme takaisin synnyinseuduilleni. Olen käynyt Kuusamo-opistolla valokuvauslinjan vuosina 2016-2017 ja sen aikana ajatus kuvaamisesta työkseni vain vahvistui.
Tätä minä haluan tehdä!